Nada hay más surreal que la realidad

Salvador Dali -lainauksilla jatketaan, vaikka sitten Reina Sofiassa pyörivän Dali -näyttelyn kunniaksi. Kahden viikon päästä olen Suomessa. Kauan odotettu ja suunniteltu vuoden vaihto, joka tuntui etukäteen ajateltuna pieneltä ikuisuudelta, on pian ohi. Siinä vähän surrealismia tähän iltaan.

Sain tentit ja esseet enemmän tai vähemmän kunnialla pakettiin, joten olen voinut nauttia Madridista astetta kevyemmin mielin. Mitä nyt vähän joka kerta sydän pamppailee, kun yliopiston opintosuoritusjärjestelmä lähettää sähköpostia. Jostain sain revittyä yllättävän paljon loppumotivaatiota tentteihin, viimeiset päivät koostuivat hieman epätyypillisesti kymmenen tunnin lukuputkista. Siitä huolimatta järjestelmän epäreiluus ja tenttien ehdottomuus yllättivät. On mahdollista, että monen kuukauden työ kurssin eteen, kaikki kymmenet istutut luennot, monet esseet ja työt, tulevat olemaan hukattua aikaa, kun kaiken ratkaisee erittäin karsiva monivalintatentti. "Ei tästä ole kaikkien tarkoituskaan päästä läpi." Kiitos. Jännityksellä jäämme siis odottamaan arvosanoja. Muuten olenkin ollut sitten yhtä hymyä. Olen suunnitellut päivät täyteen ihania Madrid -juttuja ja nauttinut auringosta. To do -listalla vielä ainakin huomisen pieni patikointireissu Manzanares El Realiin, Barcelonan Sónar off -festarit, parit näyttelyt, pari uutta kattoterassia. Paljon on vielä käytännön asioita niin yliopiston kanssa kuin muutenkin hoidettavana, mutta mikäs siinä, kun voi suunnitella omat aikataulunsa. Pääasiallinen tavoitteeni on näille viikoille kuitenkin imeä itseeni mahdollisimman paljon Madridia kotiin vietäväksi. Vaikka tällä hetkellä se koti tuntuukin olevan Madridissa.

"Vale la pena levantarse temprano por una vez para vivir un día la vida de Madrid."

Voinen sanoa nyt todella nauttineeni Madridista, sillä viimeisen reilun viikon sisällä on tullut testailtua uutta brunssia,  kierrettyä markkinoita ja pop up -storeja, juhlittua after workeissa (niin paljon kun  täällä noita töitä tulee tehtyäkin), korkattua Madridin suosituimpiin kuuluva ravintola, nautittua elämäni parhaita creppejä, juotua hyviä viinejä, kierrettyä kaupungilla ajan kanssa, vietettyä useita tunteja auringossa niin Riossa kuin Retirossakin ja ah, vaan oltua. Sunnuntain menovinkkeihin Madridissa kuuluu ehdottomasti Rastro, mutta tämän lisäksi suosittelen tutustumaan esimerkiksi Mercado de Motoresiin. Atochan alueella joka kuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävä hipsterifestari on aivan valloittava, vintage-kaman lisäksi paikan päältä saa ihanaa ruokaa ja bändit soittavat hyvää musiikkia. Kuukauden ensimmäisenä lauantaina järjestettäviä Cada de Campon maalaismarkkinoita ei myöskään sovi unohtaa, mikäli kaipailee paikallisia herkkuja. Pienempiä markkinoita järjestetäänkin sitten ihan jatkuvasti, yksi näitä yhteenkokoava lokaatio on HUB Madrid. Esimerkiksi viime viikonloppuna siellä oli Mercado de la Buena Vida, eli "mercado de productos ecológicos, artesanos y de proximidad". Olisin halunnut ostaa tuolta kaiken. Parasta mitä Madridissa asuva voi itselleen tehdä pysyäkseen ajantasalla, on seurata esimerkiksi seuraavia sivustoja: Madrid Diferente, Madrid Cool Blog ja Don't Stop Madrid. Tulevista tapahtumista minua kiinnostavat erityisesti Make noise Malasaña ja flamenco -festarit.

Mür Cafe

Mercado de Motores

huikopalaa Motoresilla

Mercado de la Buena Vida

Rastro -meininkejä

Hei, en ole varmaan pitkään aikaan puhunutkaan täällä säästä! Tai no mitä nyt viime postauksessa, mutta onhan tuosta jo aikaa. Olen saanut hyvin huolestuneita katseita puhuessani suu vaahdossa ajankohtaisista UV-arvoista ja poikkeuksellisista sääilmiöistä, ehkä olen hieman pakkomielteinen? Onneksi vaihtarikaverinikin tietävät jo, keltä kysyä sääennusteet. Olen niin väärällä alalla... Reilun kahdenkympin lämpöastelukemista ollaan siirrytty nyt pysyvästi sinne kolmenkympin hujakoille, mikä lomalaiselle sopii paremmin kuin hyvin. Tämänhän piti tapahtua tietenkin jo kuukausi takaperin, mutta parempi ehkä terveyteni kannalta näin. Ja ottaen huomioon Keski-Euroopan vinksahtaneet kelit, voinemme Madridissa olla ihan tyytyväisiä. On lämmössä sitten ne varjopuolensakin (hehheh), esimerkiksi pukeutumisensa ja liikkumisensa joutuu ihan miettimään, kaikin päin kun on kuuma. Vanha kivitalomme pysyy helteistä huolimatta mukavan viileänä, mikä on yöunien kannalta ehdoton plussa. Taas yksi huomionarvoinen asia kämppää täältä etsiessä. Toivottavasti Suomen lämpöasteet jatkavat vain eksponentiaalista nousuaan juhannuksen tienoilla sinne palatessani, tosin jostain syystä minulla on tästä omat epäilykseni. Sääjumalat, please?

La vida es aspirar, respirar y expirar 

Vaihtarielämä on maistunut taas niin ihanalta. Mitä nyt muutama päivä on tässä tullut tuskailtua flunssaa ja tenttejä (ihana yhdistelmä) lähinnä sängynpohjalla, mutta ei anneta sen häiritä! Edellisessä postauksessa läpikäymäni Malagan reissun jälkeen tulikin sitten viime viikolla lähtö aivan vastakkaiselle puolelle Espanjaa, pohjoiseen San Sebastianiin. Ja voi että rakastuin! Ja ei, en kehenkään niistä kaupungin tuhannesta surffarista, vaan itse paikkaan. Enkä ollut ainoa, vaan matkaporukkamme neljä muutakin suomineitoa kiintyivät San Sebastianiin vähintään yhtä mittavissa määrin. Ihastuksesta kertoo jotain ehkä se, että vaikka oli viileää ja vettä sateli suuren osan ajasta, jaksoimme silti jatkuvasti huokailla kaupungin suloisuudelle. Donostiassa kuulema sataa usein ja paljon, mutta se ei tuntunut baskimaan asukkaita masentavan. Toista se on Madridissa, missä jengi tuntuu suorastaan toimivan aurinkoenergialla. Pohjoisen ihmiset olivat superystävällisiä, ruoka ihanaa ja tunnelma hyvä. Monessa mielessä Ranskan rajan läheisyyden (20km) huomasi hyvin, mutta espanjalaisen rento surffarimeininki vei liian fiiniyden mennessään, vaikka San Sebastiania pidetäänkin yhtenä Espanjan posheimmista kaupungeista. Kaupungissa on Michelin -ravintoloitakin kuulemani mukaan neliökilometriä kohden eniten koko Espanjassa. En ihmettele. Meidän viikonloppumme suijui rentoillen, juhlien, syöden (tauotta), euroviisuillen ja kierrellen. Matkaa San Sebastianiin on Madridista viidestä kuuteen tuntia niin bussilla kuin junallakin, eikä hinnoissa ole suuria eroja. Matka tuntui tosin paljon tuota lyhyemmältä, kun Taru Sormusten Herrasta -henkisten maisemien katseluun sai kulumaan pohjoisen päässä hyvin aikaa. Pakko päästä uudestaan.

pintxos, San Sebastianin "tapas"

Madridissa on mm. juhlittu taas kerran suojeluspyhimyksiä, Fiestas de San Isidro valtasi kaupungin kymmeneksi päiväksi. Tämä tarkoitti konsertteja, taidetta, ilotulituksia, tanssia ja perinteitä. Pääsin parina iltana osallistumaan meininkeihin, ja juhlatunnelma oli kohdillaan. Madridilaiset osaavat ottaa kadut haltuun. Oikeastikin Madridin keskusta on aika pieni miljoonaväestöön nähden, joten aina kun jotain tapahtuu, koko city on tukossa. Tällainen festarointi on kyllä mieleeni, onneksi sitä on tiedossa lisää tulevina viikkoina. Muutenkin tuntuu, että kaikenlaisia menoja olisi nyt vaikka millä mitalla, kevät on ihanaa aikaa, mikäs sen parempaa kuin nauttia siitä illallisten, brunssien ja drinksuttelujen merkeissä. Huomenna sunnuntaina olisi tarkoitus testata musikaalibrunssia, siitä arviota myöhemmin. Kevät on kyllä sään puolesta sitten ottanut välillä taas takapakkia, Madridin ja yleisemmin koko Espanjan ilmasto on kokenut jotain identiteettikriisiä viime aikoina, mutta nyt näyttää taas oikein hyvältä. Ollaan saatu hämmästellä pari kertaa jo ukkostakin, harvinaista täälläpäin! Tosin sekoitin ukkoset ja ilotulitukset aika suvereenisti tuossa keskenään, raketteja kun ammuttiin Isidron aikaan vähän joka ilta.

Osa tenteistä on siis jo takana, vielä tulevina päivinä olisi puristettava pari tiukkaa tenttiä ja jokunen lopputyö kasaan. Vähän stressaa, kaveriani lainatakseni; "viikko aikaa pelastaa koko lukukausi". Toisaalta, olen vaan niin iloinen, että kohta pääsen nauttimaan viimeisistä viikoistani Madridissa ilman noita opiskeluahdistuksia. Olen tietenkin parhaani mukaan keksinyt kaikkea vielä tärkeämpää tekemistä vältelläkseni nenä kirjassa istumista, ja voinkin ylpeänä todeta onnistuneeni hyvin! Ennen tätä ärsyttävää flunssaa kävin esimerkiksi puntilla kasvattamasta hauista normaalia tiheämmin, minkä seurauksena pääsin myös ihmettelemään noita salilla hiihtäjiä tavallista useammin. Sanomattakin selvää on, että muiden kuntoilijoiden kanssa on Espanjassa chattailtava jotain liibalaabaa vähintään pukuhuoneessa, siivoojaa unohtamatta, mutta salilla painaessa nuo olallekoputtelijat onkin sitten ihan oma lukunsa. Sen lisäksi, että saan "asiantuntevia" neuvoja liikkeiden suorittamiseen, sattui kerran samalle päivälle ensin nuori mies, joka kysyi mistä hiuspantani on ostettu (?) ja sitten mummeli, joka koki asiakaseen tulla kertomaan minulle selkäni olevan märkä. Mitäs siihen sanomaan, olisihan se tietenkin paljon normaalimpaa, että salilta lähtiessä olet yhtä fressi kuin sinne mennessä. Espanjalaisethan eivät tunnetusti salilla hikoa, joten siellä on mm. ihan ok vetää pitkä tukka hulmuten normivaatteissa. Mitä ne spanskit sitten salilla tekevät? Noh, meillä päin näyttää vähän tältä: http://www.youtube.com/watch?v=JPTDKv7cjv8

Toinen vakioprokrastinaatiomenetelmäni on siivoaminen. Olen tässä pitkin vuotta toteuttanut kämppiksiini esimerkkinä olemisen vaikutusta heidän siivoushalukkuuteensa. Olen ajatellut, että kun he huomaavat minun siivonneen, siivoavat hekin vuorostaan. Kun olen tiskannut heidän tiskinsä, tiskaavat hekin minun joskus. Ei varmaan tarvitse kertoa, onko tämä toiminut? :D Taas tiskejä tiskatessani mietin, että ainoa, joka tästä ei ole mitään oppinut, olen minä itse. En tosin kämppiksistäni muuta valittamisen aihetta löydä, he ovat piristäneet minua niin crepeillä sadepäivänä kuin itsepuristetulla appelsiinimehulla  flunssaolon iskiessä.

Koska olen nyt niin kesäfiiliksissä, haluan teidänkin pääsevän nauttimaan ah-niin-ihanasta espanjalaisesta popista, mitä rankutetaan non-stoppina niin chinoissa, katubaareissa kuin omassa casassani espanjalaisen kämppikseni toimesta. Yleisesti ottaen kyseistä tyyliä edustavat kipaleet ovat aika kyseenalaista kuunneltavaa, jamistelen tosin siitäkin huolimatta tutuimmat biisit aina läpi, myönnetään. Seuraava grancanarialaisen laulajan rallatus on yllättävän tarttuva ja tuo minulle varmasti  vielä pitkään mieleen Madridin kevätauringon:

Vivir consiste en construir futuros recuerdos

Kevät on laittanut ilmeisesti pääni sen verran pyörälle, että blogikin on jäänyt. Edellisen postaukseni jälkeen iski sen luokan stressiviikko, että ei ole vastaavaa vaihtoaikanani nähty. Pääsin pitkästä aikaa sellaiseen itselleni tuttuun tärinätilaankin, missä ei pysty nukkumaankaan kunnolla. Kuulostaa pahalta, mutta toimii oikeasti minulla hyvin, silloin saan jotain aikaiseksikin. Olen ollutkin vähän huolestunut kaikesta huolettomuudestani täällä, produktiivisuus siinä kärsii ja pahasti.

Viime viikko olikin sitten paljon edeltäjäänsä rennompi, ensin vappupyhät, sitten lähdin isosiskoni kanssa tsekkaamaan Malagan muutamaksi päivää. Minulla oli aika suuria ennakkoluuloja kyseistä mestaa kohtaan, mutta mukavastihan se aika siellä biitsillä meni. Kaupunki on kaunis merenrannan ja vuorten yhdistelmä, matkaa sinne on bussilla kuutisen tuntia Madridista. Turisteja ei ollut lähellekään niin paljon kuin kuvittelin, kuulemani mukaan Malaga onkin vähiten turistoitunut noista Costa del Solin kohteista. Meillä oli huippuihana hostelli rantsun tuntumassa (bed&beachfast), kauempana keskustasta. Tämä järjestely sopi meille hyvin, mitä kauemmaksi keskustasta tultiin, sitä mukavammaksi ympäristö muuttui. Tärkeintä oli tietenkin saada viettää aikaa oman siskosen kanssa!

Andalusia on kyllä kovin erilainen kuin tämä pohjoisempi Espanja. Paikalliset sanovat madrileñojen olevan heitä sulkeutuneempia ja jäyhempiä. Pitänee  paikkansa, mutta näin suomalaisesta näkökulmasta katsottuna sanalla "sulkeutunut" lienee aikamoisen erilainen merkitys. Myös andalusialainen kieli poikkeaa tästä Madridin kirjakielestä, Sevillassa asuvaa siskoani hieman huvittikin korrektit hasta luegoni. Andalusialaisittain ässät jätetään sanomatta ja mutkat laitetaan muutenkin suoriksi. Malagassa syödään paljon mereneläviä, ja siinä kalanpaistokojujen ohi rannalla kävellessä ei olisi voinut kuvitellakaan olevansa saman valtion rajojen sisällä Madridin kanssa. Espanja on niin vaihteleva.

Nyt sitten onkin päällä uusi, noin 10 päivän tehoputki, miten nämä hommat kasaantuvatkin aina samoille päiville? Vaikeimman kurssin proffa keksikin vielä pitää ylimääräisen tentin, sopivasti minun vapaapäivänäni. Gracias! Kaikessa ystävällisyydessään hän teettää meillä myös pienempiä kotitenttejä silloin, kun luentoja ei ole. Kuhan tästä putkestä selvitään, sitten on hieman vapaata ennen viimeisiä tenttejä. Ilmat ovat taas olleet ihanat, joudun todella taistelemaan itseni kanssa, etten juoksisi ulos makaamaan aurinkoon x-asennossa.

Lopunalkua on ilmassa, kun nyt myös allekirjoittanut on hankkinut lentolippunsa Suomeen. Ristiriitaiset fiilikset, päällimmäisenä haikeat. Toki Suomeen on kiva mennä, onhan noita rakkaita ihmisiä siellä ollut jo kova ikävä. Mutta se ajatus siitä, että tänne en ole enää takaisin tulossa kuten joulun jälkeen, että tämä elämä oli nyt tässä, on vähän kauhistuttava. Yllättävän paljon odotan kuitenkin omien opintojen pariin palaamista syksyllä, kaikki tulee taas tuntumaan niin paljon loogisemmalta ja jokseenkin tarkoituksenmukaisemmalta.

Mitäs Madridiin muuta. Mielenosoituksia ja lakkoja on taas ollut entiseen tahtiin, nyt siinä mittakaavassa, että olivat tuossa ylittäneet Suomenkin uutiskynnyksen. Ei viikkoa ilman lakkoa esimerkiksi julkisessa liikenteessä. Ymmärrettävää kai, turhauttavaakin kyllä. Universidad Carlos III puolestaan on ilahduttanut opiskelijoitaan muun muuassa vaihtamalla sähköpostijärjestelmän uuteen juuri kriittisimpään aikaan. Uusi pohja ei ole tietenkään kaikilla lähtenyt normaalisti pelittämään, ihmisten tyytyväisyyden voi aistia. Viime viikkoina olen myös juna- ja metromatkoillani jutellut mitä ihanimpien ihmisten kanssa, päällimmäisenä mieleen jäi vanhempi herra Santiago, joka syntyperäisenä madridilaisena kertoili minulle paljon tarinoita junassa matkalla yliopistolle. Hän oli myös varsin vaikuttunut siitä, että olen Suomesta, tämä "el país de los mil lagos" on kuulemma kautta aikain edustanut hänelle edistyksellisyyttä, taitoa ja hyvinvointia. Santiago oli myös kova Sibelius -fani. Eipä ole junamatka kulunut varmasti koskaan ennen noin joutuisasti.

A beber y a tragar, que el mundo se va a acabar

Kesä! Verano! Summer! Sommar! Sommer! Okei, meni ehkä vähän yli. Tiesittekö muuten, että latviaksi ja liettuaksi kesä on "vasara". Olisi tuntunut vähän oudolta huudahtaa tähän alkuun, että "Vasara!". No joo, espanjalaisten mukaan nyt on vasta kevät, mutta +27 on suomalaistytölle kesä. Sen tulon huomasi reilu viikko sitten alkuun pienistä asioista; jätskit ovat tulleet takaisin kauppoihin, linnut pitävät uskomattoman kovaa meteliä, teinit roikkuvat kaduilla, minä käytän helmoja, terassit ovat lohduttoman täynnä ja kaupasta ulos tullessa vastaan iskee sellainen lämpöaalto, tiedättehän tunteen. Kesää rakastavana ja talvea jokseenkin vihaavana stereotyyppinä, olen ollut aikamoisen fiiliksissä tästä sääilmiöstä.

Retiro

Lago

Mikä sitten ei oo ihan niin jees, on nuo lähestyvät tentit ja lopputyöt, sorpresa. Eniten hiertää se, että teen oikeasti paljon työtä tämän lukukauden, mutta se ei tosiaankaan suurena opintopistemääränä näy. Universidad Carlos III de Madridissa saa varautua siihen, että yhdenkin opintopisteen eteen voi joutua tekemään valtavasti töitä. Näin ainakin valtio-opissa ja oikeustieteissä. Esimerkkinä tästä eräs kolmen opintopisteen kurssi, jonka jätin kesken (wonder why), työmäärä kun olisi koostunut pakollisen läsnäolon ja osallistumisen lisäksi parinkymmenen sivun esseestä, ryhmätyöstä presentaatioineen, kahdesta kriittisen arvioinnin työstä, muiden töiden kommentoinnista ja tietenkin tentistä. Joku mañana -filosofian hyvin sisäistänyt ruuhkatukka-aussi varovasti kysyikin ensimmäisellä luennolla, että eikö tässä ole parille kuukaudelle aika paljon, mutta ohjaaja ei ymmärtänyt kysymystä.

Minulla on nyt muutenkin jatkuvasti sellainen tunne, että aika vain kiiruhtaa ohi, eikä se ole ihan kontrollissani. Tuntuu, että koko ajan tapahtuu, mutta toisaalta taas, paljon on jäänyt myös tekemättä. Viime viikkoina ei varsinaista kiirettä kyllä ole ollut, ja olenkin ottanut aika rennosti, ainakin viikonloppuina. On ollut aikaa juhlia parit synttärit, järjestää parit piknikit ja botellónit, illallistaa ja hengailla. Tosin järjestelykysymyksiähän nämä muutenkin ovat. Välillä myös outo flunssaolo on pakottanut vain olemaan. En nyt jaksa muistella sen suuremmin menneitä, mutta tässä muutamia heränneitä ajatuksia viime viikoilta:

- olenko valmis lähtemään täältä jo kahden kuukauden päästä?

- euron mansikkarasioihin ei kyllästy 

- suunnittelen kaikkea ihan liikaa ja koko ajan

- en vieläkään osaa suunnistaa yliopiston kirjastossa, siellä ei ole niin mitään logiikkaa

- motivaation laskun suhde kesäpäivien lisääntymiseen on selviö

- auringossa on ihanaa, mutta toisinaan kuumuus pakottaa sisälle (first world problems)

- piknik-ruokien valitseminen on vaikeaa

- sluibailu jää helposti päälle

- "en yleensä pala auringossa" sisältää sen sanan "yleensä"

- myöhästely (oma ja muiden) joka puolelta on nykyään jo häiritsevää

- pääsenköhän kursseja läpi, olisiko pitänyt opiskella enemmän, oliko tästä nyt mitään hyötyä, toisaalta:

- olen päässyt tämän vuoden aikana kokeilemaan erilaisia kursseja ja aineita, jotain uutta, hyvä

- miksi espanjalaiset miehet kokevat asiakseen jakaa tietämystään minulle salilla

- olen syönyt llaollaoa kaikki nämä kuukaudet aivan väärin

- Malasañasta löytää aina uusia baareja

- kohta on vappu

Tuosta myöhästelystä vielä, se tarttuu. Alkuvuodesta olin aina se ensimmäinen hikari luokassa istumassa ja siinä sitä sitten törötettiin ja odoteltiin muita saapuviksi seuraavat 20 minuuttia. Nykyään sitä vastoin jumitun helposti aamulla kämpälle juomaan toista kupillista aamukahviani ajatuksella, että no menen seuraavalla junalla, hyvinhän tässä ehtii. Sitten kun se seuraava juna ei tulekaan tai on vaihtoehtoisesti myöhässä, ollaan jo ongelmissa. Paukkaan liian usein luennolle vartin myöhässä, tosin sessio ei välttämättä ole silloin vielä alkanutkaan.

Viime viikolla junaa odotellessa soimasin taas itseäni hitaasta aamukäynnistymisestäni miettien, miten noloa on mennä jälleen luennolle myöhässä. Pian kuitenkin huomasin kyseisen kurssin luennoitsijan seisovan käytännössä vieressäni asemalla, ja koska ero suomalaisen ja espanjalaisen kävelyvauhdin välillä on merkittävä, olin kuitenkin luokkahuoneessa ennen häntä. Kyseinen naishenkilö on muuten luennoillaan kertonut meille muun muuassa, mistä saa kaupungin parhaat meksikolaiset safkat ja croquetat, ja että jokaisen tulisi lukea elämässään ainakin kaksi teosta; Kommunistinen manifesti ja Raamattu. Hienoja neuvoja.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, jatkan nyt opiskelua aiheesta, mistä olen näiden kuukausienkin jälkeen aika pihalla. Go minä. Hasta pronto!

La primavera la sangre altera

Hurraa, ehdinpä kirjoittaa kaksi postausta maaliskuullekin! Näin maaliskuun viimeisenä päivänä, rauhallisena pääsiäissunnuntaina, on oiva hetki summata viime viikkoja tännekin. Sekavuuden välttämiseksi, teen poikkeuksellisesti jaottelun teemoihin.

Valencia

Las Fallas keräsi arviolta viitisen miljoonaa ihmistä Valencian kaduille neljäksi päiväksi maaliskuun puolenvälin jälkeen. Viimeisenä niistä, San Josén päivänä 19.3, vahamassasta ja puusta tehdyt patsaat poltetaan kaduilla. Me osallistuimme juhlintoihin kuitenkin edellisenä lauantaina, jolloin nuo patsaat olivat vielä kaiken kansan nähtävissä. Valenciassa oli todellinen festarimeininki, ihmismassat olivat vallaneet kaupungin läpikotaisin. Kavereitaan (ja itseään) oli todella vaikea olla hävittämättä väenpaljoudessa, meininki oli kaiken kaikkiaan hieman sekavaa. Semisäikkynä ihmisenä olin jatkuvasti vinkumassa, kun espanjalaislapset paukuttelivat papatteja korvanjuuressa. Ei näyttänyt kovin turvalliselta.

Las Fallasiin kuuluu erinäisiä ohjelmanumeroita, mutta me kulutimme aikamme pitkälti vaeltelemalla kaupungilla, katsomalla tanssiesityksiä, kulkueita sekä lopun ilotulituksia, mitkä olivat ehdottomasti massiivisimmat koskaan näkemäni. Ilma oli aurinkoinen ja tunnelma hyvä, kävimme tsekkaamassa myös merenrannan, sisämaassa asuvana tätä mahdollisuutta ei vaan voi koskaan ohittaa. Kovin realistista kuvaa emme Valenciasta kaupunkina tämän kokemuksen perusteella toki voineet saada, joskus olisikin hauska mennä uudestaan. Ajankohta visiitille oli silti kannattava, Las Fallas on kuitenkin jotain todella espanjalaista ja erilaista. Itse en montaa päivää tuota olisi jaksanut, kannattaa varautua, että meno on aika intensiivistä.

Las Fallas

Segovia

Noin tunnin säteellä Madridista vähän joka ilmansuunnassa sijaitsee useampikin mielenkiintoinen päiväreissukohde. Mikäli Madridissa viettää pidemmän aikaa, on noihin ympäröiviin kaupunkeihin syytä tutustua, sillä ne antavat uutta perspektiiviä tälle metropolialueelle. Segovia minulta on aiemmin jäänyt välistä, joten suuntasimme sinne Nikkasen kanssa pääsiäisloman alussa. Tai tarkoituksemme ei kyllä ollut suunnata sinne, mutta kaikki ei mennyt taas ihan kuin kuuluisassa strömsössä, pääsimme kuitenkin perille. Alunperin meidän piti lähteä junalla Ávilaan, mutta se jäänee toiseen kertaan, olisimme tietysti voineet ottaa pääsiäisruuhkat huomioon jo matkaa suunnitellessamme. Onneksi on tätä valinnanvaraa, Segovia olikin positiivinen kokemus huolimatta huonosta säästä ja muutamista muista vastatuulista, jotka sivuan nyt vain kommentilla, että voihan Espanja. Kaikki helppo ja yksinkertainen pitää aina tehdä perusteettoman kimurantiksi, miksi.

Segovia on pienehkö noin 55 000 asukkaan kaupunki, josta en ennen sinne menoa tiennyt kuin jonkun "random seinän", joka osoittautui roomalaiseksi akveduktiksi. Siellä on myös palatsi, jota fiksuna tyttönä kommentoin paikan päällä, että näyttääpä tuo Disney -linnalta. Myöhemmin selvisi, että juuri Alcazár de Segovia on ollut Walt Disneyn inspiraationa Prinsessa Ruususen linnalle, oih. Kaikkea muutakin kivaa UNESCO -settiä tuolta löytyy ja sijainti on kilometrin korkeudessa, mikä takaa hienot  vuoristonäkymät, mutta surkean sään. Matka Madridista kestää sen tunteroisen ja bussi maksaa 7 euroa suuntaansa. 

no se akvedukti, Segovia

Semana Santa

Kauan odotettu Semana Santa eli pääsiäinen eli loma saapui vihdoin, ja nyt se onkin lähestulkoon jo ohi. Ensimmäiset päivät menivät mukavasti opiskeluyritysten, kotibileiden (kuulostan ihan 14-vuotiaalta) ja muun lomafiilistelyn merkeissä, kunnes sain vanhempani ja pikkusiskoni Madridiin loppuviikoksi. Meillä oli yhteensä kolme kokonaista päivää tutkia kaupunkia mahdollisimman monipuolisesti, ja hyvin siinä onnistuimmekin. Perhe majoittui hotellissa Plaza Mayorin lähellä, mikä oli hyvä, sillä keskeisestä sijainnista huolimatta jalat kipeiksi asti kävelyä ei vaan voinut tälläkään kertaa välttää. 

Olen viettänyt pääsiäistä aiemminkin Espanjassa, joten katoliset menot olivat pääpiirteittäin tutut. Huppupäiden kulkueet, vaikuttava musiikki ja suitsukkeet valtasivat Madridinkin kadut pääsiäisiltoina. Etukäteen olin lukenut, että Madridin pääsiäinen on tunnelmaltaan synkempi kuin etelämmässä Espanjassa, ja että Madrid autioituu pääsiäiseksi kaupunkilaisten suunnatessa lomille toisaalle. Tämä toteamus jaksoi huvittaa kyllä pitkin viikkoa, kun koitimme epätoivoisesti luovia tietämme tungoksessa päästäksemme eteenpäin. Tunnelma oli kuin suuressakin urheilujuhlassa ihmisten pakkautuessa jo kauan ennen kulkueen ohimenoa katujen vierustoille poliisien valvovan silmän alla.

Muualla Madridissa pääsiäinen rajoitti aukioloaikoja aika reippaasti, mutta onneksemme ihan keskustassa kaikki pyörät pyörivät entiseen malliin. Ehdimme kolmen päivän aikana tutustua keskusta-alueiden lisäksi muun muuassa kaikkiin lempibarrioihini, paistatella päivää Retirossa, tehdä ostoksia ja syödä hyvin. Must see -paikkoja olivat myös Palacio de Cibelesin mirador (yritettiin ensin Moncloan vastaavaan, mikä oli suljettu), minun kotihuudini, joki, Prado, Palacio Real ja Templo de Debod. Kunnon turistimeininkiä siis. Kaikkein tärkeintä ja parasta oli kuitenkin saada halailla ja viettää aikaa rakkaimpien kanssa, herkullisia Suomi -tuliaisia unohtamatta, heh.

kulkuetta, Viernes Santo 

Plaza de Cibeles

Huomenna vaihtuu jo huhtikuu, eli kesä on virallisesti ovella, ja kesäaikaan siirtyminen tulikin taas kuin suuren luokan yllätyksenä, kuten joka vuosi. Onneksi ei ollut sen tärkeämpiä menoja tälle päivälle. Opiskelutahti vaan kiristyy lukukauden loppua kohti ja motivaatio huitelee missä lie. Pitänee myös alkaa henkisesti valmistautumaan, että vaihtoaikani ei kestä koko loppuelämääni. Vielä olisi matkoja ja vaikka mitä suunnitelmia näille viimeisille kuukausille, mutta vain aika näyttää, kuinka maalliset resurssini antavat myöten. Nyt hyvää pääsiäistä kaikille! xx

Dame pan y dime tonto

Tässä blogissa ei ole teemapostauksia nähty. Lähinnä siksi, että kirjoitan harvoin ja silloinkin pitkälti liirumlaarumia omasta elämästäni. Toisekseen, tämän pitäisi olla enemmän vaihtoraportti kuin minun mielipideväyläni, tosin tämä todellisuus tuppaa aina hieman unohtumaan. Joku joskus toivoi, että kirjoittaisin enemmän espanjalaisista ruuista ja siitä, mitä yleensä täällä syön ja eroaako "normaalista". En nyt tästä aiheesta aio kuitenkaan kirjoittaa, mutta todettakoon, että raejuuston puuttuminen on nakertanut aina syyskuusta lähtien. Tuo suomalaisten ruokatottumusteni kulmakivi on kaikessa yksinkertaisuudessaan niin täydellinen aamiainen/lounas/välipala/illallinen, you name it. Lidlistä toki saa yhtä mallia, mutta maistuu ihan kamalalta. Älkää kokeilko. Ja toinen ajatus ruuasta, sitä osaa nimittäin tämän jälkeen taas arvostaa alle kolmen euron kaiken kattavia yliopistoruokia. Meidän kampukselta täältä löytyy kyllä cafeteria, mistä saa croissanttien ja viinin lisäksi jotain ruokiakin, mutta meininki on makuuni enemmän amerikkalaista kuin eurooppalaista, mikä ei ole tässä(kään) tapauksessa plussaa. Eikä kyseinen safka ole edes niin halpaa. Tosin kahvi siellä on hyvää ja maksaa 90 senttiä. Paikan työntekijät tietävät jo kysymättäkin laittaa minulle kahvin con leche caliente.

Näin voisin aloittaa esimerkiksi jokaisen aamuni.

Niin, siihen asiaan! Seikka, mikä on minulle ajankohtainen leijonanosan viikostani ja jaksaa aina puhuttaa, on paikallinen luentokäyttäytyminen. Eroja suomalaiseen on paljon ja tämä on tietenkin täysin ymmärrettävää, mutta tietyillä kursseilla minua on alkanut ihan kohtuuttoman paljon kiukuttamaan muutamat jutut. Ensinnäkin on tietysti vähän turhauttavaa, kun luennoitsija tulee paikalle lähes poikkeuksetta keskimäärin 5-20 minuuttia myöhässä, ei pahoittele myöhästymistään, ja toivottaa kello 14 iltapäivällä hyvää huomenta. Tämä on tosin turhauttavaa vain niinä harvoina päivinä, kun itse olet saanut itsesi paikan päälle ajoissa. 

Se mikä todella häiritsee on kuitenkin se, että opiskelijoiden sana tuntuu olevan täällä laki. Jos opiskelija ei ole samaa mieltä luennoitsijan kanssa, hän tuo sen räikeästi ilmi. Tähän luulisi suhtauduttavan vain lyhyellä kommentilla hyökkäyksen kohteen puolelta, mutta ei. Asiasta väitellään usein loppuluennon ajan, mitä ajanhukkaa. Minua ei suoraan sanottuna kiinnosta ollenkaan, mitä mieltä kanssaopiskelijani x on mieltä asiasta y ja miksi. Eikö ketään muuta kiinnosta, mitä luennoitsijalla on sanottavanaan? Espanjalaiseen tyyliin kuuluu olla jatkuvasti äänessä, vaikka ei olisi mitään järkevää sanottavaakaan, ja opiskelijat heittävät välikysymyksiään ja kommenttejaan vähän joka välissä. Usein mutisen mielessäni, että miksi ette vilkaisisi vastausta kysymykseenne googlesta, kun siinä macit edessänne kuitenkin istutte (niin mikä lama?). Tai miksi ette jäisi juttelemaan opettajan kanssa sessiomme jälkeen, niin ette veisi muiden aikaa. Sanontojen "kysyvä ei tieltä eksy" tai "ei ole tyhmiä kysymyksiä" keksijä ei ole kyllä ajatellut asiaa ihan loppuun asti. Silloin kun kysymykset ovat sarjassamme: "Onko sähköpostiviestin lähettäminen kuolleelle viestintää?" (Journalistiikan luento, 2010), voisi olla syytä vaieta.

Ongelma ei kuitenkaan ole niinkään opiskelijoiden vaan vetäjien, tietenkin. Espanjalaisella temperamentilla siunatut luennoitsijamme eivät tyydy vain kuittaamaan opiskelijan kärkästä syytöstä olankohautuksella tai tarkoin valitulla väitteen kumoavalla faktalla, vaan he tekevät opiskelijan lailla kaikkensa saadakseen toisen pään käännettyä. Tästä pahimpana esimerkkinä oli syyslukukauteni espanjalaisen politiikan kurssi, missä teräväkielinen professorimme ja oikeustiedettä pääaineenaan opiskeleva poika väittelivät joka luennolla näkemyseroistaan politiikan ja lain kohtaamisesta. Se ei ollut mitään huumorimielistä sanailua, vaan siinä toista solvattiin naiiviksi ja toista tietämättömäksi. Minulle mieleen jäi näistä debateista lähinnä se, kun luennoitsija sanoi espanjalaisen perustuslain olevan tehty poliitikkojen rikottavaksi - selvä. Hyvä luennoitsija osaisi lopettaa tämän jankuttamisen ajoissa ja palata asiaan ottaen näin muut opiskelijat huomioon, ja osa proffistani näin tekeekin, mutta liian usein päästään tuohon eipäs juupas -tilanteeseen. Yleensä itse tässä vaiheessa menetän kärsivällisyyteni, laitan word-tiedostot kiinni ja avaan facebookin.

No niin, se siitä! Edellisen postauksen sadevalituksen jälkeen paistoi monta päivää lämpimästi aurinko eikä harmaata ole ollut nytkään, joten jospa tämän kertainenkin valittamissessioni tehoaisi yhtä lailla. Muuten olen ollutkin elooni varsin tyytyväinen, viimeiset kaksi viikonloppua on tullut vietettyä ihan Madridin maisemissa ja lähistöllä. Eräänä sunnuntaina kävimme El Escorialissa, mikä sijaitsee Madridin itsehallintoalueella vuorien kupeessa. El Escorial on suuri rakennuskokonaisuus sisältäen muun muuassa luostarin sinne haudattuine Espanjan entisine kuninkaallisineen ja palatsin.  Onpa El Escorial listattu UNESCOn maailmanperintöluetteloonkin, suosittelen käymistä. Madridista sinne on junalla noin tunnin ja muutaman euron matka.

El Escorial

Parit kuninkaalliset siellä.

Opiskeltua on tullut nyt reippaalla tahdilla, joka viikolle onkin tenttejä, esseepalautuksia, presentaatioita ja alustuksia. Että kyllä se arki tuntuu aina arjelta välillä tänäänkin. Tosin sitä toisenlaista vaihtarielämää pääsee onneksi maistelemaan viikonloppuisin, viime lauantaina osallistuimme "salaisiin juhliin", mitkä järjestettiin kartanolla keskellä maaseutua noin puoli tuntia Madridista pohjoiseen itsenäisen dj-organisaation toimesta. Kokemus. Tänä viikonloppuna lähdetään käymään Valencian Las Fallas -juhlinnoissa, sitten onkin enää viikko ennen kauan odotettua Semana Santaa eli lomaa! Ihana saada perhettä Madridiin vierailemaan, toivottavasti säät suosivat. Kuluvan viikon ajan yölämpötilat ovat taas olleet todella alhaiset, mutta kyllä ne kevään merkitkin näkyvät, kampusta koristavat kauniit kirsikkapuut ja kukkia näkyy teiden varsilla. Mutta nyt tuon kirjapinon kimppuun, beso.

Quien canta sus males espanta

Saanko nyt heti alkuun aloittaa tuosta säästä valittamisella? No saan, oma bloginihan tämä on hehe. Madridin sään tulisi paikallisten mukaan kehittyä jotakuinkin niin, että joulukuu on vuoden pimein ja kylmin kausi (no ei se ollut edes paha), tammikuussa päivät pitenevät ja helmikuussa on jo selkeästi kevät, maaliskuun ollessa puolestaan lähes kesäinen. Tammikuun puolelta pitkälle helmikuuta säät todellakin hellivät meitä Madridin asukkeja, mutta tulevan kymmenen päivän ennuste aiheuttaa jokaisessa meissä vuorotellen lähinnä säälittäviä parahduksia - sadetta pukkaa. Huomenna alkaa kuitenkin jo maaliskuu, että mistähän tämä takatalvi nyt tulla tupsahti, kysynpä vain. Tänään yliopistolta kävellessäni jopa ihan kastuin, joten lienee otollinen aika kaivaa sateenvarjo kaapista. Minulla ei ole kyllä oikeastaan mitään hajua sen olinpaikasta, tarvetta ei ole liiemmin ollut.

Erästä entistä opettajaani lainaten, kysyn: onko tämä nyt sitten niin kauheaa? Vastaan: on. Elämää tuo kylmyys ja sateisuus ei juurikaan rajoita, mutta mielen se vetää minulla matalaksi. Aurinkolasien vaihtaminen sateenvarjoon kuvastaa minun ajatusmaailmassani kevääntulon pysähtymistä ja taantumista takaisin kuukausien päähän. Aurinko, valo ja puiden vihertäminen taas ovat hellineet kepeästä kesästä haaveilevaa mieltäni. Syytän tuota koiranilmaa myös muista tämänpäiväisistä takaiskuistani, nimittäin yliopistomatkalla molempiin suuntiin junista myöhästymisestä ja toisen nahkahansikkaani häviämisestä! Onko mitään ärsyttävämpää kuin hävittää toinen pari juurikin esimerkiksi hanskoista tai vaikka sukista? Noh, ainakaan ulos ei tee juuri mieli mennä pakollisia käyntejä enempää, joten olen saanut opiskeltua. Tälle viikolle minulla oli kolme palautettavaa työtä, niitä pusertaessa sujui pari koti-iltaa rattoisasti. 

Ulkona sporttailu ei myöskään ole sen suuremmin viehättänyt, joten olen aloittanut vihdoin käymään yliopistomme salilla. Universidad Carlos III de Madrid tarjoaa kohtuuhinnalla hyvät kuntosalit, ryhmäliikunnat, uintimahdollisuudet ja spa-osaston, jos siis joku vaihtariksi tänne tuleva blogiani lukemaan eksyy, voin suositella. Madridin keskustassa täyden palvelun kuntosalit voivat olla jopa suomalaisia vastineitaan kalliimpia, joten yliopiston sali on hyvä vaihtoehto. Etenkin jos luentojen väleihin mahtuu yhtä paljon ilmaa kuin minun aikataulussani. Lenkkimahdollisuudetkin ovat Madridissa hyvät, useimmat kaverini juoksentelevat Retiron suurenmoisessa puistossa, itse preferoin Madridia reunustavan 83 kilometrin pituisen Manzanares -joen vartta.

Manzanares

Muutama päivä sitten ei ollut kyllä sateista ja harmaudesta tietoakaan, kun vietimme pidennetyn viikonlopun suomalaisporukassa Marokossa. Rakas vihamieheni Ryanair lennätti meidät Marrakechiin muutamalla kympillä suuntaansa, matka taittuu alle kahteen tuntiin. Pari yötä vietimme rannikolla Essaouirassa, matka sinne kestää bussilla Marrakechista kolmisen tuntia ja maksaa vain 70 dirhamia eli rapiat kuusi euroa. Bussiyhtiöissä on Marokossa aika suuria eroja, mutta kokemuksesta voin kertoa, että kyllä niistä hämärimmätkin perille menee, vaikka ei ihan siltä vaikuttaisikaan. Kaupunkina Essaouira oli ihana, tuulinen ja aurinkoinen. Se ei ole kokenut samanlaista länsimaalaistumista kuin sitä paljon suurempi Marrakech, tunnelma oli tyystin erilainen. Erityisesti mieleen jäi kaoottinen kalasatama ja pitkä, avoin ranta. 

Essaouira

Toiset pari yötä vietimme Marrakechissa, missä avautuu puolestaan kuin kaksi maailmaa. Löytyy ne turistit ja luksusmerkit, toisaalta taas pienillä kujilla voi tuosta vain eksyä täysin turistivapaaseen marokkolaismaisemaan, missä länkkäri saa osakseen lähinnä pitkiä katseita. Paikan suurin nähtävyys on Afrikan vilkkain basaarialue, Djemaa el Fna, joka (ainakin käärme- tai ihmispelkoisessa) aiheuttaa helposti ahdistusta, mutta kojujen ruoka on hyvää ja halpaa. Muutoin olimme turistinähtävyyksien puoleen aikamoisen laiskoja ja toinen Marrakech -päivä tulikin vietettyä suurelta osin hotellimme kattoterassilla altaalla auringosta nauttiessa, ei paha. Hotellit näin off seasonina kustantivat aamupaloineen noin 15 euroa/naama/yö, joten sopii budjettireissailuun.

Djemaa el Fna, Marrakech

Reissu oli oikein onnistunut ja jotenkin niin virkistävä kaikille aisteille, tosin ei se silti estä minua näköjään valittamasta heti kaikista arkisista asioista, heh. Kysyin tänään uusiseelantilaiselta kaveriltani, eikö häntä naamaan piiskaava sade tai harmaus haittaa ja hetken mietittyään hän vastasi, että ei se ole lainkaan niin paha kuin paahtava helle. Niin, siitä ei meilläpäin olekaan paljon pelkoa... Tuota positiivista ajatusta aion kuitenkin pyrkiä itsekin soveltamaan seuraavien päivien aikana, viikonloppukin alkaa jo huomenna! <3